Kiinalaisia astioita

Kiina on hyvin tärkeä kauppakumppani Suomella ja eurooppalaisille. Kiinan maailmanlaajuista valtaa ei kannata väheksyä. Tilastokeskuksen mukaan Kiina on Suomen neljänneksi tärkein tuontimaa.

Koristeelliset teekupit

Kiinan astiateollisuus on perinteisesti ollut hyvin vahvaa. Kukapa ei muistaisi kotoaan jo vuosikymmenten takaa erilaisia kiinalaisia teekuppeja tai muita koristeellisia astioita. Enimmäkseen kirjavat astiat olivat kai koristeena lasivitriinissä, mutta joskus ja sopivissa tilanteissa juhlakattauksissa niitä käytettiin. Tiesitkö muuten, että Ylen mukaan kiinalainen teeseremonia vastaa tapakulttuuriselta tärkeydeltään suomalaista saunaa. Teekuppien lisäksi Kiinasta tulee tosiaan paljon muitakin astioita. Osa on hyvinkin edullisia ja osa taideastioista olla todella arvokkaita.

Luo tunnelmaa

Näin syksyn tullen ruokapöytää ja samalla omaa mielialaansa voi piristää erilaisilla ja kukaties aivan uusilla astioilla. Paljon erilaisia astioita tarjoaa esimerkiksi Fyrklövern. Jos omasta astiakaapista ei löydy sopivia lautasia, niin kannattaa katsoa, löytyisikö verkkokaupasta uusia vaihtoehtoja.

Sisustusvaihtoehtoja

Mallistosta löytyy starttisettejä, alku- ja pääruokalautasia-, syviä lautasia, katelautasia ja leivos- ja leipälautasia. Todella monipuolinen valikoima! Tarjolla on myös jouluaiheisia lautasia. Mitäpä, jos kerrankin yllättäisit koko perheen ja suvun ja kattaisit joulupöydän aivan viimeisen päälle uusilla jouluaiheisilla astioilla! Sivusto toimii kuukausiperiaatteella eli sinne liitytään jäseneksi, jonka jälkeen posti tuo astiapaketin kerran kuukaudessa. Kätevää, eikö totta!

Astioiden ja lautasten lisäksi tunnelmaa kotiin voi luoda myös sisustustuotteilla, kuten valaisimilla, kynttilänjaloilla, pöytäliinoilla, sisustustekstiileillä tai erityisillä teemamallistoilla.