Suojaa itsesi kasvomaskilla ja visiirillä altistustilanteissa

Kasvomaskien ja suojavisiirien käytöstä on koronapandemian aikana annettu monenlaisia suosituksia. Voimassa oli pitkään yleinen maskinkäyttösuositus, mutta nyt jokaisen tulee päättää asiasta itse.

Asiasta tekee monimutkaisen se, että liikkeellä on niin paljon ristiriitaista tietoa maskien hyödyistä ja haitoista. Toisten mielestä maskeista ja visiireistä ei ole mitään hyötyä, toiset taas eivät mene minnekään ilman niitä. Otetaanpa selvää siitä, missä tilanteissa suojautuminen kannattaa.

Viranomaisten ohjeet

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL suosittelee kasvomaskin käyttämistä julkisissa kulkuvälineissä ja yleisissä tiloissa. Muuallakin maskia voi edelleen hyvin käyttää oman harkinnan mukaan. Lisäksi maskia tulee aina käyttää näissä tilanteissa:

  • kun olet menossa testiin tai lääkärin vastaanotolle koronaepäilyn vuoksi
  • jos sinulla on koronaoireita, mutta joudut ehdottomasti poistumaan kotoasi
  • kun tiedät altistuneesi virukselle

Viime aikoina on ollut havaittavissa, että läheskään kaikki eivät enää käytä maskia, vaikka ovat selvästi flunssaisia. Muiden toimintaan on vaikea vaikuttaa, mutta omaa turvallisuuttaan voi yrittää parantaa käyttämällä maskia ja visiiriä. Muista valita riskitilanteisiin riittävän laadukas hengityssuojain.

Tyylikästä maskia on mukavampi käyttää

Onneksi kenenkään ei ole enää pitkään aikaan tarvinnut tyytyä tylsänvärisiin kasvomaskeihin, sillä tarjonta on moninkertaistunut pandemian alkuajoista. Voit valita juuri sopivan värin ja tehdä maskista osan asukokonaisuuttasi. Kasvomaski on myös arvostettu liikelahja, jonka avulla saat näkyvyyttä yrityksellesi. Axon Profil tarjoaa laajan valikoiman maskeja ja visiirejä valitsemallasi painatuksella.